Kello löi juuri kaksitoista eikä kummituksia näy. HuHuu! Pitäisi mennä koisimaan, mutta kirjoitan muutaman sanan. Mies nukkuu jo sikeästi ja kissa on käpertynyt hänen viereensä. Huomenna tulee  vieraita ja olen valmistellut koko päivän huomista juhlaa. Kananrinnat on marinadissa, täytyy kääntää ennenkuin käyn nukkumaan. Leivoin kuverttileipiä päivällä ja keitin jälkiruokaa, sekametelisoppaa, jota tarjoan kerman kanssa. Ollapa sitten kaunis ilma, että saamme istua ulkona.

Olen väsynyt kirjoittamiseen kaiken maailman sivuille. Tuntuu, että kukaan ei arvosta tekstejäni ja ajattelen lopettaa sivujen pönkittämisen. Jos eivät tykkää niin kirjotan itsekseni ja itselleni ja joskus lähetän tekstipinon kustantajalle ja odottelen 4 kuukautta. Ainakin sen ajan olen kirjailija ja tuntuu mukavalta. Nytkin olen kohta odotellut 3 kuukautta NaNoWrimo-kirjoituksen kohtaloa. Kesälomat ovat varmaan syynä viivästyksiin, mutta ajattelen, että ei se mitään. Niin kauan kuin en tiedä olen jotain, sitten, kun tulee kirje postilaatikoon: valitettavasti .... on se hetki lopussa ja pitää alkaa kehitellä uutta hetkeä. Vähän sama tilanne kuin lotatessa. Koko viikon olet miljonääri. Pari minuuttia yli yhdeksän lauantai-iltana olet taas oma köyhä itsesi. Tuttua.