Olen taas kerran suostutellut itseni alkamaan painontarkkailun. Minulla on, ainakin toivon, "personal trainer" ja muita samanhenkisiä ympärilläni. Näin luulisi olevan helpompaa selviytyä kiusauksista.
Punnitsin itseni aamulla ja mittasin ulottuvuuksiani. En kirjoita niitä tähän, sen verran raskaita lukuja kirjoitin. Ne on tallessa sinikantisessa ruutuvihossa ja viikon päästä teen samat mittaukset uudelleen nähdäkseni, onko tapahtunut mitään muutosta kopassani. Yhdessä viikossa nyt ei niin paljon ehdi tapahtua. Katsotaan.
Ystäväni kissa tahtoi tässä kohdassa syliin. Häneltä en voi enkä halua kieltää juuri mitään. Siispä nyt pikkailen yhdellä sormella tekstiä ruudulle.
Nousin tänään puoli kahdeksalta vaikka on sunnuntai. Minulla on sunnuntai joka päivä, kun en enää käy töissä, mutta nukun joskus kauemminkin.
Aamupalan nauttiminen on kohta venynyt kahdeksi tunniksi. Olen lukenut aamulehden, Hufvudstadsbladetin, joka on kaksi lehteä sunnuntaisin. Katselen ja luen vain mielenkiintoisimmat artikkelit. Mukillinen pikakahvia hyla-kevytmaidon kera on aamuinen juomani. Aion vielä syödä 2 dl Bulgarian jogurttia, joka ei ole niitä laihimpia jogurtteja, mutta sitä teki mieli ostaa ja ostin. Ehkä juon vielä mukillisen kahvia ennen lounasaikaa.
Kroppaa täytyy alkaa liikuttaa enemmän, vaikka se on vaikeaa huonojen polvien takia. On pakko ja ensimmäinen liike oli nyt aamulla, kun vein kompostiämpärin kompostiin. Olen yleensä laittanut sen eteiseen miehen vietäväksi, mutta nyt hän nukkui vielä eikä ulkona edes satanut, niin vein sen itse. Jatkan tätä vielä myöhemmin, nyt teen jotain muuta.

Kerran taas on aamu. Voisin laskea kuinka mones aamu tämä on elämässäni, mutta en ole niin innostunut matematiikasta ja toisaalta --- millaiseksi tuntisin itseni, kun pyörittelisin suussani sitä mahtavaa lukua! Lol, sanoisi ameriikan tytteli, min en sano mittään.

Tämä minun blogin kirjoitteluni on kuin pelaisi futista suossa. Jalka putoaa syvälle imevään rämeeseen eikä pääse ylös kuin seuraavana vuonna. Jos kirjoittaa kerran vuodessa blogia ei sillä enää ole mitään merkitystä. Ei itselle eikä kenelläkään muulle. Jos niin harvoin kirjoittaa ja vielä ehkä samaan vuodenaikaan niin voi kirjoittaa samat asiat. Millainen on sää, millainen olo. Kirjoituksista voi tulla erilaisia riippuen säästä ja omasta olotilasta.

Siis. On taas aamu. Mittarissa 15,8 Celsiuksen asteikolla ja kello on vasta yhdeksän. Odottelen, että lempparini \"2000 eekkeriä taivasta\" (ei niin lemppari kuin Dr Bramwell edellisenä kesänä, vai oliko se vielä aikaisemmin??) alkaisi. Partainen mies lukee vielä englanninkielisiä uutisia. Nyt häippäsi kuvasta.

Olin eilen E:n kanssa P:ssä. Minusta ei varmaan ollut kovin paljon apua, kun en oikein jaksa kantaa. Tyhjensimme komeron toisessa keroksessa. Heh, ja yllätys yllätys! Mitä sieltä löysimmekään. Laatikoittain kirjastosta pelastettuja nuortenkirjoja ja kasoittain vanhoja lehtiä. Eivät ne mahdu kenenkään huusholliin.

Oi Abs! Et ymmärrä, missä onnesi on, vaikka katsot Kennya syvälle silmiin. Oi, Abs! Sinussa ei liikahda mikään ja hän näkee sen. Surullista. Surullista, kun ei osaa ottaa vastaan suurta onnea, kun se on tarjolla. Sydäntä särkee katsella Kennyn olemusta. Kukaan ei enää hihku riemusta. Elämä on kova totuus kaiken kaikkiaan. Se tämän aamuisesta lempparista.

Hän, joka haki \"Husiksen\" käsistäni, suuteli ja sanoi: \"I do,\" kun kysyin: \"Do you love me?\" Olenpa onnellinen ihminen. Ihanaa, kun en ole missään lempparissa, vaan juuri tässä. Omassa sohvassa näpyttämässä ikiomaa läppäriä.

Olen hurahtanut kokkailuun aika täydellisesti. Luon reseptejä ja kuvailen kokkailuni tuloksia. Pari viime viikkoa olen omistautunut suklaalle ja kehitellyt makeisia ja torttuja. Tai pikemminkin yritellyt, koska kaikenlaiset tortut on varmaan jo leivottu ja on vaikeaa keksiä mitään uutta. Olen maistellut suklaisia paloja niin että tuntuu suklaan jo valuvan korvista ulos. Tällä viikolla keskityn laittamaan uusia ruokia. Mitähän keksisi? Jääkaapissa on ainakin selleriä ja bataattia. Täytyy tutkia säilykeosasto. J ei tykkää kovin maustetusta ruoasta, mutta voin aina lisätä omaan annokseeni ytyä jos haluan.

Uimavarusteeni ovat roikkuneet pyykkitelineessä lauantaista asti. Olisikohan aika otta ne sieltä sisälle. Keramiikkainen Mauno-kissa, jonka sain eilen tuotua kassissa P:stä kotiin kaipaa pesua. Sillä on linnunpaskaa päässä, kun on ollut monta vuotta ulkona. Tykkään siitä. Se vai pitäisiköhän sanoa hän, on aika arvokkaan näköinen, melkein puolen metrin korkuinen, ruskea, istuva kissa. Tykkää siitä todella paljon.

Täytynee tehdä jotain muuta. Alan keittää hernesoppaa ja ilman porsasta. Kasvisliemikuutioita ja sipulia. Porkkanaa tietysti myös. Sitä kun ryystää pari litraa niin eipä ole nälkä koko päivänä. Heh, nyt puhuin soopaa. En sentään niin paljon pysty syömään.
NÄGEMISIIN ja toivon, että se tapahtuu ennen vuotta 2008!

Vuosiluku kirjoitetaan nyt 2007. Lunta ei ole näkynyt sitten marraskuun, jolloin oli ehkä kahden päivän talvi. Maisema oli valkoinen ja valoisampi. Tämä oli ensimmäinen uudenvuoden aatto, kun nautin keskiyöllä oikeaa samppanjaa, Moet Chandon, Imperial brut. Join kultareunaisesta lasista ja uneksin, että useamminkin saisin maistaa oikeata eikä aina halpaa skumppaa. J:n pitäisi rikastua tai minun periä kaukainen sukulainen, joita ei kylläkään ole missään, jotta voisin ostaa laatikollisen sitä oikeata ja nautiskella.
Olisin nukkunut aamulla pidempään, mutta rakas ystäväni kissa pomppasi päälleni ja käveli rinnallani kuin paremmallakin kävelytiellä. Täytyy sanoa, että pikkuiset käpälät porautuivat rintaani aika tuskallisesti ja oli pakko nousta ylös. Nukuin kyllä ihan tarpeeksi, mutta kunhan laiskotti. Näin pimeinä päivinä ei huvita tehdä juuri mitään vain pakolliset työt ja sitten voi vaikka pelata netissä Hey-bingoa ja antaa aivojen levätä.
Fibromyalgia järsii sormiani ja väsyttää. Tällaisia tuntoja vuoden toisena päivänä.

Ukkosta ilmassa, kun on niin tukala olla. Hengitys kulkee suun ja nenän vierustoja. Hyvä, että osuu keuhkoon jokunen pisara. Illalla menen vielä saunaan nauttimaan lämmöstä ihan kuin ei olisi tarpeeksi lämpöä jo muutenkin. Suomalaiselle on kuitenkin saunan lämpö ihan eri lämpöä. Sitä ei lasketa samaan sarjaan kuin ilman lämpötila ulkosalla.
Vadillinen omenia odottelee askartelijaa, joka tietysti olen minä. Askartelen niistä hilloon sopivia illalla katsellessani telkkaria. Jotain huvia täytyy järjestää askareihinkin jos ne eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia.
Tämä on lyhyt kommentti tähän päivään. Selkään sattuu, pitää mennä vaaka-asentoon vähäksi aikaa.
Söin tässä välillä ihanan illallisen. Kaipasin kyllä Verdicchio viiniä Italian maasta, sillä söin ahvenfileitä, joita kypsyttelin uunissa hetkisen, sirottelin niille mustapippuria ja hieman suolaa sekä tilliä. Olisivat vaatineet juuri sitä viiniä, mutta ei nyt ollut varastossa. Pönttöviini sai kelvata.
Saunakin oli ihan kohtuullinen eli ei mikään kuumuushyökkäys kesäillassa. Olo on mukavan rentoutunut. Tästä tulee hyvä yö, olen sen päättänyt!

Pilvinen aamu, lämmintä kuitenkin. Lämmin ilma alkaa tuntua luonnolliselta Suomen ilmastolta. Sitä on jo niin kauan piisannut. Katson telkkarista ykköstä. Englanninkielisiä uutisia lukevalla miehellä on lämmin katse. Taitaa olla ruskeat silmät. Olen tänä aamuna vitkutellut kirjoittamista tai sen aloittamista ja ajatellut liikaa, sitä mitä kirjoittaisin. Turhaa, sillä jos ei heti kirjoita hienoja, jaa, hienoja ja hienoja, ajatuksiaan paperille, ne unohtuvat samantien.

Luen Julia Cameronin kirjaa: "Tyhjän paperin nautinto : tie luovaan kirjoittamiseen" ja siinä on lukujen jälkeen kirjoitustehtäviä. Ensimmäinen on: ota kolme A-nelosarkkia ja kirjoita ne täyteen. Tämä homma pitäisi tehdä joka aamu. Jonkinlainen mielenpuhdistusmenetelmä, arvelisin. Eilen kirjoitin lyijykynällä ja se tuntui paremmalta käteen kuin tämä kuulakärkikynä. Vaikka lyijäri oli ohuempi varreltaan, oli sitä helppo pitää kädessä. Kuulakärkikynän kanssa alkavat jo jänteet jäykistyä käsivarressa ja kädessä ja olen vasta kirjoittanut puoli sivua.

Kohta alkaa lempparini naiskirurgi Eleanor Bramwellin elämästä ja sitä minun on katsottava. Taidan ottaa kupillisen murukahvia ja mutustella voileipäni siinä sivussa. Selasin jo päivän lehdet ja laitoin ne J:lle valmiiksi pöydälle niinkuin myös myslit, lautasen, lasin ja mukin. Sen teen joka aamu. Olen joskus puhunut aamupuuhistani ja yleinen mielipide teilaa minut yksimielisesti. Miehelle valmiiksi kattaminen on turhaa palvelua. Osaavat kyllä tehdä sen itsekin, sanovat. Niinpä osaavat, mutta tykkään nyt tehdä näin.

Tohtori Bramwellit taas huomenna. Katsoin silmät kiiluen vanhan isän menestystä naismaailmassa. Vanhoille kuuluu oikeus saada rakastaa siinä missä nuorillekin eikä kohteen välttämättä harmaahapselle tarvitse olla pieni lapsi. Miten usein väheksytään vanhojen rakkautta. Myöhemmällä iällä pitäisi yleisen mielipiteen mukaan olla jotain muuta ajatuksissa kuin rakastaminen tai ylipäätään rakastuminen. Pitäisi ajatella muka muita asioita. Mitä muka? Kuunnella vanhenevan kehon valituksia ja järjestää itselleen sopivia hautajaisia! Jos oma kroppa, kieltäydyn puhumasta ruumiista, kun on kyse vanhemmasta henkilöstä, kaipaa kosketusta ja läheisyyttä ja oma mieli sanoo, että haluaa antaa vielä jotain itsestään jos joku huolii tai kaipaa tai peräti pyytää, niin mikä sen ihanampaa. Jos kaksi ihmistä löytävät toisensa vähän myöhemmin niin onko ihanampaa tilannetta.

Aurinko alkaa tulla esiin pilvimassasta. Olen pessyt koneellisen pyykkiä ja ne pitää mennä ripustamaan. Kahvikupillinen odottaa vielä juomista sekä yksi voileipä, että haukkaisin sitä. Kirjoittamatta on vielä puolitoista sivua tekstiä. Tänään en ole tehnyt sitä yhteen menoon niinkuin on tarkoitus. Olen utelias tietämään, mikä on Julia Cameronin seuraava tehtävä. Eilen, kirjaa lukiessani jätin lukematta kaksi tehtävää. En edes vilkaissut niitä etten vain yöllä alkaisi ajatella kuinka ne tekisin. Sehän häiritsisi unta oikein kovasti.

Katson ikkunasta maisemaan. Koivujen lehdet kellastuvat jo. Suo on raikkaan vihreä. Suon alla on järvi, joka pitää heinät kosteina.

Tämä lyijäri on huono kirjoitusväline. Tarkoitettu ehkä istutustikuksi mieluummin kuin kynäksi. Halpa kynä varmaan. Voi olla, että jossain laatikossa on yhdeksän samanlaista. Voin ajatella hyvinkin, että J on ostanut niitä koko paketin halvalla Tiimarista.

Juuri nyt tahtoisin istua Cabanasin rantahiekassa. Aallot huljuttelisivat tönkkö jalkojani. Ne tuntuisivat siellä kevyiltä. Vaikka balettia tanssisi, siltä tuntuu. Käteni kaivautuisivat märkään hiekkaan ja toisivat valoon uusia näkinkenkiä ja simpukoita, joita aallot peittävät hiekalla uudestaan jos en niitä ota. Nousisin kävelemään pitkin rantaa, jota jatkuu monta kilometriä. Kävelisin vedessä, katse meren pohjassa. välillä heittäytyisin veteen ja kelluisin katsellen sinistä taivasta. Sitten keräisin kaikkein kauneimmat ja suurimmat kuoret rannalle pyyhkeelleni. Siitä sitten valitsisin parhaimmat ja veisin ylimääräiset takaisin aaltojen keinuteltaviksi. Cabanasin ranta on sininen uni. Sinne en ehkä pääse koskaan uudestaan. Unelmat eivät ole kiellettyjä.

Luulin aamulla, että tänään on torstai ja heristelin kuvaannollisesti sormeani käydessäni postilaatikolla, kun sieltä ei löytynyt torstaisin ilmestyvää paikallislehteä. Olin jo valmis soittamaan lehden konttoriin,  valittamaan huonosta palvelusta. Viime viikolla lehti tuli vasta perjantaina, silloin lehdet unohtuivat väärään postiin. Sattuiko taas sama moka?!

Täytyy tarkentaa ajatuksiani, etten julkisesti esitä ajatuskatkojani. Tänään on mieleni keveä ja iloinen. J ei ole puhunut sen enempää kuin tavallisestikaan, kiloni eivät ole kevenneet, kissa ei ole siivonnut hiekkaa eteisen lattialta, jonne sitä aina kaaressa lentää, kun hän käy asioillaan, pyykki ei ole ripustautunut telineeseen itse ja se on nyt mentävä tekemään ja siivottava ne hiekat etteivät kulkeudu kaikkialle asuntoon.

Tirkistin seuraavaa tehtävää. Siihen on varattava puolisen tuntia ja on mentävä jonnekin ulos, kahvilaanko? En taida nyt lähteä. Taidan mennä terassille hikoilemaan. Onneksi on päivänvarjo!